Urheilija ei tervettä päivää nää?

Tieteellinen valmennus teoriassa auttaa pitämään hevosia terveempänä. Valmennettaessa rasituksen oikean tason löytäminen on tärkeää. Ei ole tarkoituksenmukaista alivalmentaa, mutta ei myöskään ylivalmentaa. Hevosen pitää olla kyseiseen harjoitukseen sopivassa kunnossa, muuten loukkaantumisriski kasvaa. Valmentaminen on tasapainottelua riittävän tason ja liian kovan rajamailla. Oleellista rasitusvammojen välttämisessä on kyky tietää mitä hevoselta voi vaatia ja se taas edellyttää että tavalla tai toisella on käsitys hevosen kunnosta.
Valmennustietoisuus on myös eläinsuojeluasia. Jos piittaamattomuuttaan tai tietämättömyyttään valmentaa hevosta siten, että seurauksena on vahingoittuminen tai loukkaantuminen, se ei varmaan ole kenenkään toive. Eli kun valmennusosaaminen ja valmennustarkkuus lisääntyy, lisääntyy myös hevosten hyvinvointi.
Vahinkojahan sattuu ja kaikkia rasitusvammoja ei voi välttää. Sen verran paljon menee kuitenkin työtä hukkaan vammoja parannellessa, että helpoin olisi saada ne ehkäistyä ennalta. Riittävä valmennus, sopiva rasitus suhteessa riittävään lepoon, hyvät pohjat ajopaikoilla, hyvä kengitys, terveydenhuolto ja ruokinta, siinä kaikille tutut ja yksinkertaiset perustat terveisiin kilpahevosiin. Sykemittari ja GPS ovat kuitenkin hyvänä apuna auttamassa oikean tason määrityksessä. Kuntotestien avulla saamme tietoa kyseisen hevosen tasoista, missä valnennusalueilla liikutaan. Aiheesta oli hyvä juttu perjantain hevosurheilussa, mutta kannattaa huomioida, että sykerajat ovat yksilölliset ja esimerkkihevosen sykerajoja ei voi soveltaa suoraan muihin.  

Mitä voi mitata?

Insinöörireenaukseen kuuluu mittaaminen ja mittaustulosten ylös kirjaaminen. Näin saadaan kerättyä tietoa, jota voidaan käyttää valmennuksen suunnittelun pohjana ja seuraamaan miten toivottua tulosta saadaan. Samoin mittausten avulla voidaan seurata hevosen terveyttä. Seuraavassa muutamia mitä tulee itselle mieleen mittauksista, kommentteja otetaan mielellään vastaan muista mitattavista suureista.

Varsaa valittaessa meillä on tietoa sen vanhempien ja suvun ominaisuuksista, nämäkin on joskus saatettu numeeriseen muotoon ja joskus ne lasketaan myös indeksiksi BLUB. Lisäksi pitää tietysti katsoa hevosta itseään, silläkin on mitta ja muoto, jotka voidaan mitata ihan katseella tai vaikka hevosnäyttelyssä.

Monessa tallissa mitataan hevosilta lämpö ja usein se kirjataan myös ylös. Lämpö on hyvä mittari kertomaan hevosen terveydentilasta ja hälyttää miettimään jos siinä huomaa poikkeavaa. Useammin kun mittaa niin normaalihaarukka tulee selväksi, jolloin poikkeamiin on helpompi havahtua. Joskus jopa tarkempi mittari aluillaan olevasta sairastumisesta on leposyke, myöskin helppo ja nopea mitata. Se kertoo myös paljon hevosen fysiikasta, tiedetään, että leposyke on ominaisuus joka ei kovin paljon valmennuksella muutu, ja se tuppaa olemaan paremmilla hevosilla alempi. Varsoilla toki korkeampi kuin aikuisilla. Itseasiassa sydämen kokokin voidaan mitata, apuna esim. EKG tai ultraääni jos on oikein hyvä ultra ja taitava mittaaja. Näiden merkityksestä on monia mielipiteitä, mutta ainakin X-faktori teoriaan uskovia kiinnostanee.

Verinäytteistä voidaan mitata yhtä sun toista, niistä ainakin hemoglobiiniarvon tiedetään korreloivan kilpailumenestyksen kanssa. Terveydestä saa paljon tietoa verikokeista ja apua sairauksien tunnistamiseen, ruokinnan oikeellisuuteen jne. Ruokinnan tarkastukseen on apuna myös rehuanalyysit, niin heinästä kuin kaurastakin ja loput laskentaan tarvittavat tiedot löytyvät pussin kyljestä, Hoptista tai taulukosta.

Kun päästään itse valmennukseen, löytyy mitattavaksi rasitussyke, laktaatti eli maitohappo, matka, aika, nopeus ja tehokin. Nousukorkeus, kulma tai vetovastuksen paine voidaan myös mitata ja näistä kalkuloida yhtä sun toista. Mitäs muuta mitattavaa tulee mieleen?

 

Tieteellinen hevosvalmennus

Tänne blogiin tulen kirjoittelemaan kokemuksia tieteellisen hevosvalmennuksen maailmasta. Tieteellinen hevosvalmennus alkoi meillä jo kuusi vuotta sitten kun Make hankki sykemittarin ja kävi Jerryn kanssa Hyypän Sepolla kuntotestissä Ypäjällä. Ajatus tieteellisestä hevosvalmennuksesta on ollut minulla kyllä mielessä jo vuodesta 1997, muistan kun istuin vielä opiskelijana tuelvan kollegan kanssa Sörkän kurvin Barnellsissa olusilla ja keskustelimme hevosjuttuja. Elävästi muistan sen tilanteen kun sanoin, että täytyyhän tätä olla tutkittu ja täytyyhän olla tapa tehdä hevosvalmennusta tieteeseen ja tutkittuun tietoon pohjaten. Siitä lähtien ajatus on kulkenut kanssani ja olen tiennyt, että jossain vaiheessa pureudun asiaan perusteellisesti, se aika on nyt käsillä.

Ajatuksen kypsyttelyyn on mennyt jo aika kauan, jotenkin vain se aika kului ja opinnot tehtiin loppuun ja kuitenkaan siinä vaiheessa vielä tutkimustyö ei vienyt valmennuksen pariin vaan opettelin tieteen tekoa hengitysteiden tulehduksen perustustkimuksen parissa josta sitten aikanaan myös väittelin. Sitten vei työ ja perhe-elämä mennessään ja omia hevosia alkoi kertyä ja valmennustyö tulla  myös osaksi omaa arkea. Aina tilanteen sattuessa on tullut luettua yhtä sun toista aiheesta ja seurattua alan kehitystä. Marko on insinöörinä suhtautunut valmentamiseen alusta asti koulutuksensa mukanaan tuomalla mittausinnolla ja ollut kovin kiinnostunut ja kouluttautunut myöskin tieteellisen valmennuksen saralla. Siitä olen saanut mieleeni tämän termin, insinöörivalmennusta, joka kyllä englanniksi kuulostaa paljon hienommalta - engineered training. Se tarkoittaa sitä, että hevosta valmennetaan sen oman kunnon mukaisesti ja yksilöllisesti, perustuen siihen tietoon, mitä meillä on mitattavissa sen kunnosta. Eli keskisuomalaisittan insinäärireenausta ja siitä kirjoittelen jatkossa lisää.