Tieteellinen valmennus teoriassa auttaa pitämään hevosia terveempänä. Valmennettaessa rasituksen oikean tason löytäminen on tärkeää. Ei ole tarkoituksenmukaista alivalmentaa, mutta ei myöskään ylivalmentaa. Hevosen pitää olla kyseiseen harjoitukseen sopivassa kunnossa, muuten loukkaantumisriski kasvaa. Valmentaminen on tasapainottelua riittävän tason ja liian kovan rajamailla. Oleellista rasitusvammojen välttämisessä on kyky tietää mitä hevoselta voi vaatia ja se taas edellyttää että tavalla tai toisella on käsitys hevosen kunnosta.
Valmennustietoisuus on myös eläinsuojeluasia. Jos piittaamattomuuttaan tai tietämättömyyttään valmentaa hevosta siten, että seurauksena on vahingoittuminen tai loukkaantuminen, se ei varmaan ole kenenkään toive. Eli kun valmennusosaaminen ja valmennustarkkuus lisääntyy, lisääntyy myös hevosten hyvinvointi.
Vahinkojahan sattuu ja kaikkia rasitusvammoja ei voi välttää. Sen verran paljon menee kuitenkin työtä hukkaan vammoja parannellessa, että helpoin olisi saada ne ehkäistyä ennalta. Riittävä valmennus, sopiva rasitus suhteessa riittävään lepoon, hyvät pohjat ajopaikoilla, hyvä kengitys, terveydenhuolto ja ruokinta, siinä kaikille tutut ja yksinkertaiset perustat terveisiin kilpahevosiin. Sykemittari ja GPS ovat kuitenkin hyvänä apuna auttamassa oikean tason määrityksessä. Kuntotestien avulla saamme tietoa kyseisen hevosen tasoista, missä valnennusalueilla liikutaan. Aiheesta oli hyvä juttu perjantain hevosurheilussa, mutta kannattaa huomioida, että sykerajat ovat yksilölliset ja esimerkkihevosen sykerajoja ei voi soveltaa suoraan muihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti